torstai 27. lokakuuta 2011

Oppimisen oppiminen

Joskus muinaisella 1990-luvulla olin perustamassa media-assistenttikoulutusta Turussa. Aloitusryhmässämme oli toista kymmentä hyvin eri-ikäistä ja erilaisesta elämäntilanteesta tulevaa ihmistä. Toisilla ei ollut työelämä vielä edes auennut ja toisilla sitä oli takana jo useampi kymmenen vuotta. On sanomattakin selvää. että lähtökohdat olivat haasteelliset mille tahansa koulutukselle saatikka sitten pääasiassa itsenäisesti ohjautuvalle opiskelulle.

Käytössämme ei ollut mitään työskentelyä tukevaa oppimisalustaa. Kurssilaisilla oli kannettavat tietokoneet ja niihin modeemit. Yhteyttä pidettiin lähinnä sähköpostilla ja puhelimella. Parin viikon välein kokoonnuimme yhteen pitkäksi viikonlopuksi. En muistele noita aikoja kaiholla, pikemminkin kauhulla

Yksi asia ei ole noista ajoista muuttunut – oppimisen haasteellisuus. Me tälläkin kurssilla olevat ihmiset olemme erilaisia kyvyiltämme oppia ja omaksua uusia asioita. Yksi tapa kuvata oppimistapojen erilaisuutta on jakaa ihmiset auditiivisiin, visuaalisiin ja kinesteettisiin oppijoihin. Toisille taas on helpompaa lähestyä asioita suuremmista kokonaisuuksista käsin, kun toiset tukeutuvat yksityiskohtiin. Siinä, missä yksi omaksuu asioita parhaiten teorian kautta, toinen oppii vain tekemällä. Ja me olemme kaikkia näitä sekaisin

Kuinka kukaan koulutuksen järjestäjä voi ikinä ottaa koulutuksen toteutuksessa huomioon kaikki erilaiset oppimisen lähtökohdat! Uskoakseni eivät mitenkään. Vastuuta on pakko jäädä merkittävissä määrin oppijalle itselleen. Hänen on ymmärrettävä, mistä oppimisessa on kyse ja mikä on hänen tapansa oppia uutta. Mitä itsenäisempää ja itseohjautuvampaa koulutus on, sitä tärkeämpää tuo oppimaan oppiminen on.

Ai siellä on käsi pystyssä jollakin! Ole hyvä! ”Onhan sitä ennenki opittu! Miks muka enää ei opittais? Kaikista kursseistahan tulee ihan mielettömän pitkiä, jos pitäis aina opetella jotain oppimista! Haloo!”

Hyviä havaintoja! Mielestäni maailma on muuttunut merkittävällä tavalla siitä, mitä se oli ollessani lapsi. Eikö teidänkin mielestä muutos ole ollut kohti monimutkaisempaa ja tietointensiivisempää maailmaa. Olisiko se osaltaan asettanut oppimiselle ihan uudenlaisia haasteita. Myös ihmisten ymmärrys siitä, mitä oppiminen on perimmiltään, on muuttunut ajan myötä. Mallioppiminen on edelleenkin totta, mutta on voitu nähdä, että ”hauki on kala” –menetelmä ei ole kovinkaan toimiva tapaa useamman asian opetteluun

Miten koulutukset, kuten tämä, jolla olemme, tulisi sitten järjestää, että ne auttaisivat selviämään erilaisista oppimisen haasteista ilman, että kursseista tulisi liian pitkäkestoisia ja laajoja. Hankala kysymys, joka johdattelee minua koulutuksen järjestäjien tontille.

Tätä täytyy hieman pureskella.

3 kommenttia:

  1. Hyviä kysymyksiä, mutta niin vähän vastauksia! Lähestyn samaa asiaa verkkokurssin "opettajan" näkökulmasta.

    Opetin aikanaan paljon Helsingin yliopistolla verkon avulla. Moodle, Blackboard ja muut alustat tulivat tutuiksi. Minusta ne olivat jo lähtökohdiltaan luotaantyöntäviä: hitaita, monimutkaisia ja visuaalisesti köyhiä. Ne eivät myöskään kehity monien verkkopalveluiden tapaan.

    Opetus perustui usein tekstimassoihin. Kuitenkin oppimisen tutkimus tukee vahvasti tuota esittämääsi ajatusta: ihmiset oppivat eri tavoin.

    Uskon, että oppijoille on tarjottava virikkeitä eri muodoissa. Videot, radio-ohjelmat ja diaesitykset sopivat monille paremmin kuin pitkät tekstit. Linkittämällä saa parhaat uudet ideat verkosta mukaan opetukseen. Kaikkea ei tarvitse opettajankaan tietää ja osata itse.

    Opiskelijat osaavat myös itse etsiä parhaat työkalut ja aineistot verkosta. Opetusalustojen sijaan voidaan hyödyntää verkon ilmaispalveluita. Tämän havaitsimme Organisaatioviestinnän uudet ulottuvuudet -kurssilla, joka sai Helsingin yliopiston Opetusteknologiapalkinnon 2010.

    http://blogs.helsinki.fi/opetusteknologiapalkinto/

    Jatketaan ideointia: millaiset oppimateriaalit ja ympäristöt inspiroivat eniten?

    VastaaPoista
  2. Oppimistaustat voivat todella olla erilaisia. Meilläkin, vaikka meitä yhdistää sama kieli ja jokseenkin samanlainen kulttuuri, suomenkielisiä suomalaisia kun lienemme kaikki.
    Olin eilen ensimmäistä kertaa maahanmuuttajanaisten suomen kielen ryhmässä ns. opettajana. Naisten lähtömaita olivat mm. Kenia, Somalia, Sudan, Egypti, Turkki, Kroatia, Bosnia. Pisimpään Suomessa ollut oli tullut jo 18 vuotta sitten. Kuten on helppo arvata, kielitaito saattoi toisella olla sujuva, toisen kanssa keskustelu takkuili, kun emme ymmärtäneet toisiamme.
    Luin suomalaista oppikirjaa kolme vuotta Suomessa olleen somalinaisen kanssa. Kirjan sanat oli tavutettu lukemisen helpottamiseksi. Rouva osasi lukea aika hyvin; ehkä lukutaitoa voisi verrata tokaluokkailaisen taitoihin. Välillä täytyi auttaa huomaamaan, miten tavu menikään. Outojen sanojen merkitystä käytiin läpi. Sanojen taivutus on aika vaikeaa.
    Mi-nä kei-tän tee-tä.
    Me kei-täm-me vi-han-nes-keit-toa.
    Ihailin opetettavani sitkeyttä. Aloin jo puolentoista tunnin jälkeen itse väsähtää, mutta rouva halusi jatkaa.
    O-let ah-ke-ra, kehuin häntä.
    Monenlaista on siis oppimista ja monenlaista opittavaa.

    VastaaPoista
  3. Mäluul in,ettäpitääkirjoittaasekä nimiettäseU RL .

    VastaaPoista